Yhdistys
Osoite Ristikarintie 32, Pietarsaari

Pietarsaaren järviseutulaiset
Järviseutulaisia on muuttanut Pietarsaareen sen mukaisesti kuin kaupungin teollisuus- ja yritystoiminta on kasvanut. Pietarsaari on ollut järviseutulaisten ”Amerikka” ja mahdollisuus uuteen elämään. Näin on tapahtunut 1700-luvulta alkaen.
1950-80-luvuilla tänne muuttaneet järviseutulaiset kaipasivat yhteyttä kotiseutuunsa ja omaa yhteisöllisyyttä Pietarsaaressa. Siksi aktiivisimmat järviseutulaiset perustivat 1979 Pietarsaaren Järviseutulaiset -yhdistyksen. Järviseutulaiset muodostivat aikanaan suurimman muuttajaryhmän kaupunkiin.
Yhdistyksen tarkoituksena oli edistää omalta osaltaan tänne muuttaneiden sopeutumista Pietarsaareen ja toisaalta ylläpitää edelleen yhteyksiä Pohjanmaan Järviseudulle. Yhdistys on pitänyt yhteyttä kaupungin hallintoon ja päättäjin sekä järviseutulaisiin kuntiin. Jäsenmäärä nyt hiukan alle 200.
Käytännössä yhdistys kokoaa viikottain 40-60 henkeä kahvitilaisuuteen ja järjestää samalla tai erikseen erilaisia esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia sekä tekee matkoja kotimaahan ja ulkomaille. Talonpojat-pelimannit ja lauluryhmä Muuttolinnut ovat yhdistyksen esiintyvät ryhmät. Keittiöllä, kiinteistöllä ja reissuilla on omat tiiminsä.
Voimakkaan yhteisöllisyyden näkyväksi kohtauspaikaksi ja toimintaympäristöksi rakennettiin talkoovoimin järviseututalo vuonna 1989. Talo on tänään avoin myös muille kaupunkilaisille erilaisia juhlia, häitä ja syntymäpäiviä, tapahtumia ja kokouksia varten.
Pentti Sivennoinen, pj.